Kooky Gems sai alkunsa jo vuonna 2007, kun kivoja ja raikkaita kotimaisia koruja ei vielä ollut saatavilla. Yrityksen perustaja on Reetta Kiuru, joka edelleen pyörittää Kooky Gemsiä.
Kohta viidentoista vuoden ajan Kooky on ilostuttanut ihmisiä tyylikkäillä, pilkettä silmäkulmaan tuovilla koruillaan ja muilla tuotteillaan. Koko toiminnan ajan mukana on ollut myös kierrätettyjen materiaalien käyttö, olemme tarjonneet aina myös kierrätetyistä materiaaleista valmistettuja, usein uniikkeja koruja,
TUOTETURVALLISUUS
Tuotteemme ovat turvallisia myös (nikkeli)allergikoille. Käytämme vain uusia metallisia korun osia, jotka valmistetaan nikkeli-, lyijy ja kadmiumvapaasta korumetallista. Korumetalli on messingin ja kuparin sekoitus. Käytämme pelkästään uusia metallisia osia siksi, että voimme olla varma niiden sopivuudesta myös nikkeliallergikoille.
TUOTTEIDEN EETTISYYS JA EKOLOGISUUS
Tuotteemme kestävät kovaakin käyttöä ja myymme niille varaosiksi tarvittaessa ketjuja. Osa omassa käytössämme olevista koruista on yli 10 vuotta vanhoja, joten tuotteet kestävät käyttöä ja aikaa.
Teemme parhaamme, jotta tuotteemme olisivat mahdollisimman ekologisia. Käytämme mahdollisuuksien mukaan kierrätettyjä materiaaleja, kehitämme tuotteista mahdollisimman kestäviä ja työskentelemme jatkuvasti löytääksemme uusia ekologisempia mahdollisuuksia.
Vähentääksemme hiilijalanjälkeämme tilaamme osat valmiiksi leikattuna, jolloin ne mahtuvat pienempään tilaan kuljetuksessa. Tilatessamme osia sijoittelemme ne niin tiiviisti leikkaustiedostoihin ettei hukkamateriaalia juuri tule. Olemme myös mahdollisuuksien mukaan suunnitelleet mallit niin että ne leikataan sisäkkäin, jolloin hukkapalasta tuleekin toinen koru.
Suosimme yhteistyökumppaneissa kotimaisia toimijoita, ja osien leikkaus tapahtuu materiaalista riippuen Suomessa, Saksassa tai Iso-Britanniassa, jossa työolot ovat hyvät. Suunnittelu, korujen kokoaminen ja verkkokaupan pyörittäminen tapahtuu Helsingissä studiollamme, jossa käytössä on vihreä sähkö.
Jos meiltä jää yli materiaaleja, olemme lahjoittaneet esimerkiksi helmiä mm. päiväkoteihin ja lapsille joilla on pulaa askartelutarvikkeista. Jos materiaalit eivät sovi lasten käyttöön, olemme toimittaneet ne kierrätyskeskukseen jossa materiaalit saavat uuden elämän.
Toimitamme tuotteet postin kautta suoraan kotiin asti, jolloin hiilijalanjälki myös pienenee; pakkaamme korut niin ettei paketissa ole ylimääräistä ilmaan, viemme tilaukset suoraan postilaatikkoon jolloin kuljettajan ei tarvitse erikseen ajaa hakemaan tilauksia ja myöskään sinun korun tilaajana ei tarvitse erikseen ajaa hakemaan pakettia mistään kauempaa.
Nämä toimitusehdot ovat voimassa Kooky Gems verkkokaupassa 1.9.2021 alkaen.
Tuotteet myy Kooky Gems, y-tunnus 1373976-0. Yritys on perustettu 2.7.2007. Myymme tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille Suomeen ja muualle maailmaan. Tuotteiden hinnat sisältävät kulloinkin voimassa olevan arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin päivittämällä ne verkkokauppaamme.
Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kooky Gems käsittelee kaikki asiakastiedot luottamuksellisesti.
Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin. Pidätämme oikeuden muuttaa toimitusehtojamme. Asiakkaan on ennen tilaustaan tutustuttava kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.
Käytössämme on Klarna Checkout, jonka avulla voit helposti maksaa tilauksesi laskullaja halutessasi myös pilkkoa laskun eriin. Klarnan kautta käytössäsi ovat myös korttimaksu sekä verkkopankkimaksut.
Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Klarna (2247127-6) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Klarna Oy näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja se välittää maksun kauppiaalle. Klarna Oy:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme sinua ottamaan ensisijaisesti yhteyttä Kooky Gemsiin, kookygems@gmail.com.
Klarna Oy
Y-tunnus: 2247127-6
Korkeavuorenkatu 34
00130 Helsinki
Puhelin: +358 9 42599770
Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Klarnan (Klarna AB, Sveavägen 46, 111 34 Stockholm) ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt Kooky Gemsin yleiset ehdot.
Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, saat sähköpostiisi tilausvahvistuksen. Mikäli et saa tilausvahvistusta, muistathan tsekkata myös roskapostisi. Tarkasta tilausvahvistuksen sisältö, jos sinulla on kysyttävää, otathan yhteyttä kookygems@gmail.com. Tarkasta aina tilauksen saavuttua, että lähetyksen sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.
Tilaukset Suomeen ovat aina 2,90€. Yli 35€ ylittäville tilauksille saat ilmaiset toimituskulut. Tilaukset toimitetaan Postin Plussakirjeenä, jotka posti toimittaa kätevästi perille kotiin asti 1-2 arkipäivän kuluttua postittamisesta. Lähetämme sinulle seurantakoodin tilaukseesi postitettuammme tilauksen. Tuotteillemme ei ole noutomahdollisuutta.
Ostaessasi tuotteen lahjaksi, voimme lähettää sen halutessasi suoraan lahjan saajalle. Laita tilaukseesi mukaan viesti, jonka haluat meidän lisäävän lähetykseen ja lisää lahjansaajan nimi ja osoite toimitusosoitteeksi. Mikäli haluat tilata tuotteita toimitettavaksi kahteen eri osoitteeseen, sinun tulee tehdä niistä erilliset tilaukset.
Ulkomaan tilaukset ovat 12€ riipumatta tilauksen sisällöstä, toimitustapa ja -aika vaihtelee maittain. Mahdolliset verot ja tullimaksut tilattaessa EU:n ulkopuolelle ovat aina ostajan vastuulla ja maksettavana. Ilmoitamme aina lähetyksen oikean arvon tulli-ilmoituksessa, emmekä tee tästä poikkeusta. Lisätietoja mahdollisista kuluista saat asuinmaasi tulliviranomaisilta.
90% tilauksista postitamme tilausta seuraavan arkipäivän aikana, loput 10% siitä seuraavana päivänä. Toimitamme tilaukset Suomeen Plussa-kirjeenä, jotka posti toimittaa kätevästi perille kotiin saakka 1-2 arkipäivän kuluttua postittamisesta. Poikkeukset toimitusaikoihimme kerromme etusivullamme. Jos joku tuote on päässyt loppumaan varastosta, ilmoitamme siitä sinulle viipymättä sähköpostitse. Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista.
Jos haluat palauttaa tilaamasi tuotteet, otathan meilihin aina yhteyttä enne palautuksen tekemistä. Tavoitat meidät parhaiten sähköpostitse kookygems@gmail.com. Ilman yhteydenottoa emme nouda postista emmekä käsittele palautuksia.
Kaikilla tuotteilla, korvakoruja ja asiakkaan erikseen toivomalla tavalla muokattuja koruja lukuunottamatta, on 14 päivän palautusoikeus tuotteiden saapumispäivästä. Korvakoruja ei voi palauttaa hygieniasyistä. Asiakkaan toiveiden mukaisesti muokatut korut lasketaan mittatilaustuotteiksi eikä niillä sen vuoksi ole palautusoikeutta. Jos olet valinnut koruun verkkokaupassa tarjolla olevan ketjuvaihtoehdon, kyseessä ei ole mittatilauskoru ja sillä on palautusoikeus.
Palautusoikeus koskee alkuperäispakkauksessa olevia käyttämättömiä ja myyntikelpoisia tuotteita, joissa ovat kaikki osat ja tuotelaput tallella. Jos tuote hajoaa palautettaessa puutteellisen pakkauksen vuoksi, emme valitettavasti pysty korvaamaan tuotetta. Mikäli meillä on painava syy epäillä tuotetta käytetyksi, emme voi vastaanottaa sitä palautettavana. Koruihin voi kuitenkin tutustua kotona normaalisti kuten kaupassakin eli pakkauksen voi avata ja korua voi sovittaa päälle.
Liitäthän palautukseen mukaan seuraavat tiedot:
• nimesi
• tilinumerosi
• tilausnumerosi
Palautusosoite:
Kooky Gems
Arkadiankatu 21 A 9
00100 Helsinki
Emme lunasta postiennakolla lähetettyjä palautuksia tai palautuksia, joissa on puutteellinen postimaksu. Emme myöskään nouda postista palautuksia, joista asiakas ei ole ilmoittanut meille etukäteen. Palautukset tulee lähettää huolellisesti pakattuina. Tuotteissa tulee olla myös samat laput kiinni / mukana kuin tuotetta vastaanotettaessa, eikä mikään pakkauksen osa saa puuttua tuotetta palautettaessa. Paras tapa suojata lähetys kuljetuksen ajaksi on käyttää samaa postituskoteloa ja pakkausmateriaalia kuin missä tuote vastaanotettiin. Jos tuote hajoaa palautettaessa puutteellisen pakkauksen vuoksi, emme valitettavasti pysty korvaamaan tuotetta.
Kun palautus on käsitelty, rahat palautetaan tilillesi ja saat myös tiedon palautuksen käsittelystä. Käsittelemme kaikki palautukset manuaalisesti, emmekä siksi pysty lähettämään erillistä tiedotetta palautuksen saavuttua perille. Kuluttajasuojalain mukaisesti palautamme rahat viipymättä 14 vuorokauden sisällä palautuksen vastaanottamisesta.
Jos olet saanut ilmaisen toimituksen tilaukseesi ja palautat tuotteita, huomioithan että jollei ilmaiseen toimitukseen oikeuttava summa palautuksen jälkeen enää täyty, vähennämme sinulle palautettavasta summasta toimituskulut. Mylös muut mahdollisesti jonkin palautettavan tuotteen kylkiäisenä saadut tuotteet tulee palauttaa jos kyseinen tuote palautetaan.
Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, otathan meihin yhteyttä mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 14 päivän kuluessa tilauksen saapumisesta. Jos lähetys on vioittunut postin kuljetuksessa, on tuotteesta tehtävä välittömästi reklamaatio myös postiin.
Kaikki sivuillamme oleva materiaali on Kooky Gems:in omaisuutta. Pidätämme oikeuden käyttää mitään sivuillamme olevaa materiaalia ilman lupaa. Mikäli haluat käyttää jotain sivuiltamme löytyviä materiaalia, ota meihin etukäteen yhteyttä sähköpostitse. Otathan huomioon että myös teksti on Kooky Gemsin kirjoittamaa ja tekijänoikeudet estävät sinua kopioimasta tekstin sellaisenaan nettisivuillesi ellet laita sitä sitaattina Kooky Gemsin sivuilta.